Collie Suomen Collieyhdistys Ry - Pohjanmaan alaosasto Koti

Harrastaminen collien kanssa

Pitkä- ja sileäkarvaiset colliet ovat parhaimmillaan monipuolisia rotuja, jotka soveltuvat hyvin koko perheen lemmikiksi mutta joissa riittää ominaisuuksia myös aktiiviseen harrastamiseen. Colliet periytyvät alunperin käytännön työkoirista, lammaspaimenista ja nykycolliekin on onnellisimmillaan saadessaan viettää aktiivista elämää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisen collienomistajan täytyisi kilpailla koiransa kanssa jossain lajissa, harrastaa voi myös pelkästään omaksi (ja koiran) iloksi. 

Suomen Collieyhdistyksen Pohjanmaan alaosasto haluaa tukea ja kannustaa kaikkia alueen collienomistajia harrastamaan koiriensa kanssa! Pyrimme järjestämään eri lajien tutustumis- ja koulutuspäiviä ja lisäksi eri lajien yhdyshenkilöt neuvovat tarvittaessa lajiin liittyvissä kysymyksissä. Yhdyshenkilöiden yhteystiedot löydät täältä. Linkkisivulta löydät lisäksi linkit useiden alaosaston alueella toimivien koiraharrastusseurojen sivuille. Seuraavassa lyhyet esittelytekstit ja lisätietoa yleisimmistä lajeista, joita collieiden kanssa harrastetaan. Kuvissa esiintyy alaosastolaisten collieita tositoimissa.

Palveluskoiralajit

Collie on yksi suomen vanhimmista palveluskoiraroduista ja palveluskoirakokeet ovat collieiden rodunomainen koe, eli collie voi niissä saavuttaa käyttövalion arvon. Perinteisiin palveluskoiralajeihin kuuluvat jälki, haku, viesti, etsintäkoe, suojelu ja vetohiihto. Näistä nykyään yleisimmin collieiden kanssa harrastetaan jälkeä ja hakua. Lähteinä käytetty ja lisätietoa löytyy Aktiivicollieiden ja Palveluskoiraliiton sivuilta.

Jälki

Lyyli j?ljest?? Jälkeä harjoitellessa opetetaan koira maavainun avulla seuraamaan ihmisen tekemää jälkeä ja ilmaisemaan sillä olevia esineitä joko menemällä maahan tai tuomalla esineet ohjaajalle. Yleensä koira jäljestää pitkään liinaan kytkettynä ohjaajan seuratessa perässä. Jälkeä voidaan harjoitella erilaisissa maastoissa ja koirakko voi halutessaan erikoistua metsä- tai peltojälkeen.

Jäljestäminen on koiralle kuin koiralle hyvä harrastus, sillä nenän käyttäminen on hyvää aktivointia ja itse jäljestäminen ei vaadi koiran fysiikalta kovin paljoa. Koska jäljestäminen opetetaan koiralle makupalojen avulla auttaa koiran ahneus harrastuksen aloittamisessa. Suurin syy jälken suosioon on kuitenkin se, että sitä voi harrastaa yksin ja melkein missä vain, tosin näin Suomen oloissa joutuu pitämään taukoa talvisin lumen takia.




 

Haku

Haukkuvan koiran ilmaisuharjoitusHaussa koira etsii ilmavainun avulla ihmisiä rajatulta alueelta ja ilmaisee ne haukkumalla tai rullailmaisulla. Palveluskoirahaussa ohjaaja käy alueen koiran kanssa järjestelmällisesti läpi lähettämällä koiran tekemään pistoja alueen keskellä menevältä keskilinjalta vuoroin vasemmalle ja oikealle. Kun koira löytää piilossa olevan maalimiehen se joko ilmaisee sen haukkumalla, tai ottamalla pannassaan roikkuvan rullan suuhunsa ja viemällä sen ohjaajalle merkiksi löydöstä. Sen jälkeen ohjaaja kytkee koiran pitkään liinaan ja koira vie ohjaajan löydetyn ihmisen luo.

Hakua treenataan ryhmässä ja useimmiten ympäri vuoden. Ryhmä kokoontuu yleensä kerran tai pari viikossa ja treeneissä koulutetaan yhtä koiraa kerrallaan muiden ohjaajien toimiessa sille maalimiehenä. Niinpä treenit vievät yleensä aikaa useita tunteja.  





 


Agility

Niki hypp?? renkaan l?piAgility on laji, jossa ohjaaja ohjaa koiran suorittamaan erilaisista esteistä koostuvan radan mahdollisimman virheettömästi ja nopeasti. Virheitä tulee muun muassa siitä jos koira tiputtaa hyppyesteellä riman tai kieltäytyy suorittamasta estettä. Suoritus hylätään, mikäli koira kieltäytyy radalla 3 kertaa tai suorittaa esteet väärässä järjestyksessä. Erilaisia esteitä ovat hyppyesteiden lisäksi muun muassa A-este, keinu, puomi, pussi ja putki. Koiraa ohjatakseen ohjaaja käyttää kehonkieltään ja ääntään. Varsinkin nopealiikkeisen koiran kanssa lajissa menestyminen vaatii ohjaajalta nopeaa reogointia ja saumatonta yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä.











 

 

Toko

Lelulla palkkaaminenToko- eli tottelevaisuuskokeet mittaavat koiran ja ihmisen yhteistyötä ja koiran koulutustasoa. Tottelevaisuusliikkeiden opettaminen on suositeltavaa jokaiselle koiralle, vaikka koirakko ei aikoisikaan kokeisiin. Jokaisissa koeluokissa yhteisiä liikkeitä ovat mm. seuraaminen, paikallaolo, luoksepäästävyys ja luoksetulo. Colliet ovat yleensä yhteistyökykyisiä ja toiminnanhaluisia koiria ja toko onkin suosittu harrastus collienomistajien keskuudessa.










 

 

 

Rally-toko

Rally-toko soveltuu oikeastaan koiralle kuin koiralle ikään, rotuun tai kokoon katsomatta. Laji yhdistää elementtejä niin tokosta, agilitystä kuin koiratanssistakin. Yhtenä rally-tokon tärkeimpänä ominaisuutena pidetään iloista yhteistyötä ja esimerkiksi seuraamisen ei tarvitse välttämättä olla niin millintarkkaa kuin vaikkapa tokossa. Radalla koiraa saa ohjata suullisin käskyin sekä käsi- ja vartaloavuin. Tosin ylemmissä luokissa näitä käsi- ja vartaloapuja olisi hyvä saada häivytettyä. Suullisesti koiraa saa kehua koko ratasuorituksen ajan.
Kisarata koostuu erilaisista tehtäväkylteistä, joita radalla on tasoluokasta riippuen 10-20. Kyltit sijoitetaan 3-5 metrin päähän toisistaan. Radalla koirakko etenee koira seuraten vasemmalla puolella (ylemmissä luokissa välillä myös oikealla puolella) ja suorittaa kullakin kyltillä siinä määrätyn tehtävän. Tehtäviä on monia erilaisia, esimerkiksi suunnan- ja vauhdinmuutoksia, pyörähdyksiä myötä- ja vastapäivään, puolenvaihtoja, hyppyjä, putkeen/merkille lähetyksiä, pujottelua, peruuttamista, nami-/leluhoukutus sekä erilaisia asentoja ja niiden vaihdoksia (istu, maahan, seiso). Ylempiä tasoluokkia kohti mentäessä ratojen pituus ja tehtävien vaativuus kasvaa.
Rally-tokossa on neljä kisaluokkaa: alokasluokka (ALO), avoin luokka (AVO), voittajaluokka (VOI) ja mestariluokka (MES). Alokasluokassa koiralla on talutin radan suorittamisen ajan, muissa luokissa koira suorittaa radan taluttimetta. Tasoluokissa pääsee etenemään seuraavaan tasoluokkaan, kun saavuttaa luokassaan kolme vähintään 70 pisteen hyväksyttyä tulosta (maksimipisteet radalta ovat 100 pistettä). Kolmella hyväksytyllä tuloksella koirakko saavuttaa myös tasoluokan mukaisen koulutustunnuksen (rtk1, rtk2, rtk3, rtk4). Pistevähennyksiä tulee mm. väärin suoritetusta liikkeestä, puutteellisesta yhteistyöstä, haukkumisesta, liian kovasta komentamisesta, taluttimen kiristymisestä, liiallisesta vinoudesta sekä esimerkiksi kylttitelineen haistelusta.
Suomessa laji virallistui 1.5.2014 eli on vielä suhteellisen uusi laji. Lajin virallistumisvuonna kisoihin osallistui 31 pk collieta ja 9 sk collieta. Vuonna 2015 kisoihin osallistui jo 75 pk collieta ja 45 sk collieta.
Lähteet: http://www.rally-toko.fi/sivusto/   ja   https://www.scy.fi/collie/harrastukset/rally-toko.html


Näyttelyt

N?yttelyasentoNäyttelyissä tuomari vertaa koirien ulkonäköä ja yleisvaikutelmaa rodun rotumääritelmään ja antaa jokaiselle koiralle laatuarvostelun. Lisäksi parhaat koirat sijoitetaan keskenään paremmuusjärjestykseen ja loppujen lopuksi valitaan näyttelyn kaunein koira. Samalla koiranäyttelyt ovat eri rotujen harrastajille sosiaalinen tapahtuma, jossa tavataan tuttuja eri puolelta suomea. Ennen näyttelyihin osallistumista on koiran esittämistä hyvä harjoitella esimerkiksi käymällä mätsäreissä, leikkimielisissä koiranäyttelyissä, joissa koiria ei arvostella ulkonäön vaan esiintymisen perusteella. Colliet ovat suosittuja näyttelyrotuja ja suomalaiset colliet ovat menestyneet hyvin myös maailmalla.







 

 

 

 

Paimennus

 


Yhteiskunnan muututtua collien käyttö alkuperäiseen paimentehtäväänsä on käynyt erittäin harvinaiseksi. Kuitenkin muutamia collieita voi vielä nykyään kohdata paimennustehtävissä kotitilallaan. Paimennustaipumusta on mahdollista testata SCY:n omalla epävirallisella paimennustaipumuskokeella sekä FCI:n virallisella paimennustaipumustestillä. Osallistumisikäraja SCY:n omaan taipumuskokeeseen on 9kk, yläikärajaa ei ole. FCI:n paimennustaipumustestiin ikärajat ovat 7 - 24kk.
Collieilla on kilpailuoikeus virallisissa FCI:n paimennuskokeiden luokissa 1, 2 ja 3. Ennen näihin osallistumista koiran on suoritettava hyväksytysti paimennuksen esikoe. Esikokeen (PAIM-E), ykkösluokan (PAIM-1) sekä kakkosluokan (PAIM-2) suorittaneita collieita löytyy nykyään jo useampia.
Lähde: https://www.scy.fi/collie/harrastukset/paimennus.html  

 

Ota yhteyttä
Liity jäseneksi!